Kevään näyttelyhulinat!
Meillä alkuvuosi pentujen jälkeen on sujunut pentuarjen pyörteissä. Louna on ollut meillä tehoapuna ohjaamassa ja kouluttamassa Lyylistä kunnollista, hyvin käyttäytyvää ja itsevarmaa koiraa. Ja sellainenhan tuosta meidän tirppanasta onkin kovaa vauhtia kasvamassa! Lyyli on avoin ja rohkea, joten on ollut oikeastaan ihan sama, missä me liikutaan tai mitä me puuhastellaan, Lyyli kulkee mukana rauhallisen varmoin ottein. Lyylissä parasta on ehdottomasti hänen rauhallisuutensa ja avoimuutensa vieraissa paikoissa ja kotona. En malta odottaa mitä meillä on pentuajan jälkeen odottamassa, kun jo nyt meidän pienen luonne tuntuu olevan aivan puhdasta kultaa!
Lyylin kanssa minulla on toiveita ja tavoitteita treenirintamalla ja halua lähteä myös käymään näyttelykehissä, mutta ihan vielä ei ole sen aika pienen pennun kohdalla. Olin kuitenkin nohevana ja rohkeana uskaltanut meidän Lounan ilmoittaa Jyväskylän kansainvälisiin näyttelyihin toukokuun 11.päivä, vaikka riskinä oli, ettei turkin pituus tai sen laatu tiineyden ja imetyksen jälkeen olisi riittävä. Mutta toisaalta ei kai jossittelulla ikinä mitään uskaltaisi, jos ei vaan menisi. Näillä periaatteilla olikin sitten ilmoittautuminen tehty! Lounaan luotan kuitenkin rakenteen osalta 100%, joten jännittävää meillä riittää aina liikkeiden, käyttäytymisen ja turkin kanssa. Olen itse todella kova jännittämään ja Lounan kanssa ollaan niin tiivis kaksikko, että hän imee minusta kaikki minun läpikäymäni tunteet. Eli jos minulla on yhtään epävarma olo tai jännitän, voin suorilta sanoa, että Lounan käytös on juuri sen mukaista. Innokkuus ja vauhdikkuus muutoin rauhallisessa koirassa näkyy tällöin turhaan kehässä ja peittää liikkeet alleen. Ohjeistukset ovatkin olleet koiralle varmasti alkuun todella sekavia, kun ohjaaja on sanonut toista ja taas keho on jännittyneenä viestittänyt koiralle päinvastaista. Koitappa siinä sitten saada koira rentoutuneeksi.. Eli suurimpia oppeja on joutunut kyllä omistaja tekemään tässä asiassa.
Koiranäyttelyt eivät siis todellakaan olleet aluksi se "meidän palamme kakkua", joten ollaan yhdessä opetulta nämä jutut ihan alusta alkaen. Onneksi minulla on ollut rakas ystäväni alusta alkaen näyttelyissä matkassa, joka alkuun jaksoi tulkata ja kertoa tarkasti mitä tapahtuu ja kuvasi meidän suoritukset. Ilman tätä tukea tuskin oltaisiin vieläkään tässä pisteessä (tästä iso kiitos Jenni!). Tänä päivänä on kuitenkin varmuutta ja intoa näyttelytouhuissa ihan uudella tavalla, sillä pystyn luottamaan jo itseeni ja se näkyy myös koirassa. Jännitän edelleen, mutta se olkoon vain omistajan ominaisuus, jota vielä työstää. Tästä on kuitenkin kehkeytynyt ihan yllättäen meille koirien kanssa tosi kiva yhteinen harrastus!
Olin pistänyt kalenteriin jo hyvissä ajoin merkkejä, että kevään mittaan olisi useampi match show tulossa, joissa voitaisiin käydä Lounan kanssa muistelemassa miten kehässä kauniisti kuljettiinkaan ja omistajalle jännityksen hallintaan apuja. Juoksulenkkejä kevätauringossa tehtiin, jotta saatiin peitsin tilalle vahvaa ravia käskyn alle. Ensimmäiseen mätsäriin mentiinkin jo vappuna, johon yllättäen ilmoitin sitten meidän molemmat koirat! Louna meni kehät hienosti sijoittuen sarjansa kuudenneksi ja Lyyli (3,5kk) yllätti meidät kaikki ja sijoittui täysin vaippaikäisenä muihin pentuihin verrattuna oman sarjansa viidenneksi! Lyylin askellus on upea ja kun herkkuja löytyi tarpeeksi, malttoi hän myös seistä kauniissa asennossa hurjan pitkään!
Näillä eväillä olikin sitten seuraavaksi tiedossa isot, kansainväliset näyttelyt Lounan kanssa. Vielä kotona ennen lähtöä yritin tsempata itseäni, että osaisin olla jännittämättä ja luottaisin Lounaan. Hän kyllä osaa. Puolisolleni kerroin, että en ehkä mene ollenkaan kehään, jos yhtään minusta siltä tuntuu. Ja lopulta jännitykseni helpotti, kun kehän laidalla olikin mukavia barbetien omistajia ja tunnelma oli jotenkin tuttu ja avoin. Lounan turkkiin suhtauduin edelleen epäileväisesti, sillä olinhan siitä vielä edellisenä päivänä trimmannut ja saksinut pentuajan aiheuttamaa hahtuvaa pois yli 2cm. Se oli ja on edelleen mielestäni turhan lyhyt näyttelyturkiksi, sillä oltiinhan me nyt ensimmäistä kertaa valioluokassa. Aiemmin käyttöluokassa ollessamme olin ajatellut pikkuisen turkista voivan sallia tuollaista.. Mutta että mitä vielä! Minulla oli hyvä tunne muista koirista ja heidän mukavista omistajistaan, joiden lisäksi ystäväni Jenni Sansa-collien ja kasvattajaystäväni Henna Saimi-barbetin kanssa saapuivat vielä kehän laidalle kannustamaan. Kun me Lounan kanssa päästiin kirmaamaan kehään, Louna oli niin iloinen ja varma ja myös minulla oli todella hyvä fiilis. Tuntui, että kaikki palaset loksahtelivat kohdalleen. Eniten minua ilostutti se, että Louna ravasi kauniisti ja malttoi esiintyä tuomarille upeasti, häntä heiluen ja silmillään hymyillen. Arvostelu oli upea! Kehästä lähdimme litanian ERI1, SA, PN1, ROP, CACIB saattelemana kohti päivän päättävää kilpailukehää. Pitkän päivän päätteeksi kilpailukehässä tuomari myös selkeästi tykkäsi Lounasta. Ryhmän 8 koirista hän valitsi Lounan kuuden parhaan joukkoon, mutta ei ihan päästänyt koko näyttelyn palkintosijoille. Tämä oli kuitenkin meille ihan riittävästi ja jätti myös nälkää vielä tulevaisuuteen. Voi että miten olinkaan onnellinen ja ylpeä meidän Lounasta! Hän oli niin upea!
Nyt sitten kohti seuraavia touhuja. Ollaan ilmoittauduttu Lounan kanssa kaksiin näyttelyihin nyt kesäksi, mutta vielä mietinnässä, olisiko Lyylilläkin pentukehissä pyrähdeltävää tässä välissä vai keskitytäänkö vain riistan ja veren hajuihin nyt kesällä. Päästään moneen asiaan kiinni, joten täällä jo kovasti odotellaan kesää ja mitä kaikkea se tuokaan tullessaan!